villahousut vihreän huumassa

Rakastuin kertakaikkiaan tähän "öljypuu"-väriin. Olen tehnyt siitä huivin, sukat, pienet säärystimet/hihojen jatkeet, lapaset ja nyt villahousut. Villahousuihin sattuikin sellainen erä joka on Louhittaren Luolalle aika epätyypillisen tasaisen värinen. Mutta ah, niiiin ihana.
 Vaikka housuja on kuvattu päivän valossa, lamppujen valoissa niin ei silti väri tule oikein esiin. Ärsyttävää!!


Lanka Louhittaren Luola Väinämöinen 250g
Puikko 3 ja 3,5
Malli omasta päästä, mittaillen ja muokaten tehdessä niin että sopivat juuri minun päälleni


Aloitin lahkeista. Neuloin molemmat samaan aikaan ja lisäilin 2-4 kierroksen välein reunoissa silmukoita (eli jalkojen sivuilla) aina tarvittaessa. Kun lahkeissa oli pituutta riittävästi, lisäsin ensin taakse lahkeiden keskelle 16 silmukkaa ja neuloin muutaman kierroksen edestakaisin tasona lyhennetyillä kierroksilla vähän takapuolelle tilaa. Sitten neuloin etupuolelle ja lisäsin samaan kohtaan 16 silmukkaa. Kavensin ne 16 silmukkaa joka toisella kierroksella pois ja sain näin hauskan kolmion tuohon eteen. Vaikka eihän se sieltä mihinkään näy.... Heh.


Mittailin ja laskeskelin että kuinka paljon minulla tarvitsee olla silmukoita vyötäröllä ja kavensin niitä sitten molempien pakaroiden keskellä.


Vyötärölle neuloin ja ompelin nauhakujan, jonne pujotin kuminauhan, jätin kujan pään auki, jolloin kuminauhan voi tarvittaessa vaihtaa tai kiristää/löysentää.
Lankahan loppui ihan kesken, joten onneksi aloitin lahkeista. Edellisiin housuihin meni 200g lankaa ja näihin meni n.250g. Johtuu varmaan siitä että edelliset tein 4:n puikolla ja nyt 3,5 eli tein nyt vähän tiiviimpää pintaa. Käytin sitten lopulta jämiä mitä laatikostani löytyi, minulla oli kaksi kerää tuota vihreää. Eli suosittelen hankkimaan kolme kerää niin ainakin riittää.


Ja nyt ei muuta kuin villahousut jalkaan ja voi polkaista aamun pikkupakkasissa töihin vaikka mekossa!














Kommentit