Toukkapussi



Työkaverini pyysi tekemään toukkapussin jonka hän voi antaa lahjaksi. Hinnasta sovittiin ja minä läksin lankakauppaan. Väritoiveena oli harmaa, jotta pussi käy sitten kummalle vaan ja jos lapsia tulee enemmänkin. No, sehän on helppoa! No kuinkas kävikään.
Kerässä tarjottiin heti alpakkaa mutta kieltäydyin kauniisti, ihoni ei kestä sitä ollenkaan. Kutisee vaan ihan hirveesti, ei edes kädet kestä. No, se oli poissa laskuista. Sitten halusin sellaisen langan, jota voi pestä helposti. No, Langin merino 120 oli ainoa vaihtoehto. Se minulla olikin jo vähän mielessä. Mutta KAIKKI harmaat olivat menneet! Vain kaksi harmaata jäljellä. Langin värikartta on mieletön, kaikki värit sopivat keskenään, joten päätin ottaa jonkun harmaan kaveriksi ja tehdä vain helmaan raitoja. Jos ne eivät miellytä, ei niitä tarvitse katsella, vauvaahan yleensä katsellaan vaan sieltä pään suunnalta. :)
Mutta voi että mikä on se kimppaväri sitten. Pyörittelin sinisiä, keltaisia, ruskeaa ja marjapuuron väriä. Luulin valinneeni kun langat yhhtäkkiä järjsetivätkin itsensä toisella tavalla pöydällä (tipahtiko ne mun kädestä vai mitä kävi) ja ehei, otankin nämä. Ja olen erittäin tyytyväinen. Nyt vain jännitetään, että onko tilaaja tyytyväinen. :)
Voi olla että ei. No, sitten täytyy metsästää jostain harmaata ja tehdä uusi. Yhdessä viikonlopussa tämä tuli, että ei mikään paha. :)


Lanka Lang Merino 120 meni n.130g
Pyöräpuikko ja lyhyet sukkapuikot 4

Aloitin siis luomalla pyöröpuikoille magic castilla kummallekin puolelle 30 silmukkaa. Neuloin oikeilla silmukoilla koko ajan. Ja lisäilin muutaman silmukan välein niin kauan, että minulla oli 100 silmukkaa.
Sitten siirryin neulomaan 2 oikein 1 nurin ja aloitin raidotukset. 
3 ruskeaa
3 marjapuuroa ja toistin näitä raidotuksia kolme kertaa. Kuljetin langat koko ajan mukana, paitsi harmaan katkaisin.
Sitten tein harmaata väliin. 
Ja sitten tuntui että ei langat riitä, joten tein kuitenkin uudet raidat. 
Tein 3 marjapuuroa 1 harmaa kaksi kertaa
3 ruskeaa, 1 harmaa kaksi kertaa, 
3 marjapuuroa 1 harmaa kaksi kertaa
Sitten tein noin 20 kierrosta harmaata. Putkilon pituus oli tässä vaiheessa noin 45cm.

Sitten päättelin keskeltä 22 silmukkaa, reunoille jäi 14 silmukkaa kummallekin puolelle.
Ja jatkoin tasona edelleen 2 oikein 1 nurin oikealla puolen ja nurjalla tietty 1 oikein 2 nurin. Paitsi reunoissa neuloin reunimmaisen oikein ja alussa nostin silmukan neulomatta, näin reunasta tuli siisti.

Kun putkilo oli noin 55 cm korkea, aloitin hupun tekemisen ja vaihdoin sileään neuleeseen. Katso hupun tekemiseen vaihtoehto 2 alhaalta *perässä. :)



Takana neuloin noin 16 silmukkaa ja sitten neuloin kaksi oikein yhteen, neuloin 16 silmukkaa ja neuloin 2 oikein yhteen, neuloin 16 silmukkaa oikein.
Jatkoin näitä kavennuksia koko ajan samassa kohdassa kummallakin puolen niin kauan, että sivuilla oli 6 silmukkaa. Ihan kuin villasukan kantapäätä tekisi. :)
Sitten loin 18 silmukkaa ja jatkoin pyörönä oikeilla silmukoilla. Tein kavennukset nyt myös hupun reunoista alkaen samaan kohtaan reunasilmukan kanssa. Mutta huomaa, että kavenna vain hupun silmukoita, ei juuri lisättyjä silmukoita. On aika haastavaa löytää kikka kuinka nuo silmukat saa näyttämään hyviltä ja että ne kääntyvät oikeaan suuntaan mutta kyllä se onnistuu.
Kun silmoita ei ole enää hupun reunoilta tulevien silmukkarivien jälkeen, kavenna tässä kohdassa neulomalla kaksi oikein yhteen kunnes sinulla on jäljellä kolme silmukkaa.


Vaihda lyhyet sukkapuikot tai tavalliset sukkapuikot ja tee i-cordia noin 5 cm. Vedä lanka silmukoista läpi ja päättele kaikki langat.
Tee löysä solmu i-cordista.
(Minulla oli hiukan ongelmia tuon hupun kanssa mutta onneksi sain Kerässä apua ja tein tuommoisen kunnon sarven.)
*Toinen vaihtoehto olisi tehdä huppu niin että luo silmukoita lisää kun pääaukko on sopiva ja tehdä vain putkiloa niin kauan, että pituutta on noin 60cm. Ja sitten päätellä ja ommella putkilo kiinni. Jotenkin minä vierastin ajatusta että lapsen pään alla on saumakohtaa mutta tietty jos jatkaa kunnolla niin että sauma varmasti tulee pään yläpuolelle. Tämä olisi helpompi kuin tuo mun kavennuskikkkailu...

Päättele kaikki langat ja olet valmis!!

käännä huppu ja sujauta vauva sisään




sivulta

Nurjalta puolen eli periaatteessa voisi käyttää kummin päin vaan mutta koska tein tuon solmun niin en tiedä kuinka onnistuu...

Kommentit