Väiski-paita

Olen tehnyt paitoja mutta kaikissa on jokin pieni vika. Joku kutittaa, joku ei pysy kiinni, joku roikkuu olkapäistä, joku on liian lyhyt, joku ei näytä hyvältä jne.
Himoitsin Louhittaren Luolan lankoja ja etenkin Väiskiä, koska siinä olisi mukana nylonia. Eli sukkalangaksi tarkoittettu. Mutta minä tykkään pestä (jo työni takia joudun) villavaatteitani, joten ajattelin että tämä kestäisi pesujakin.
Kun uudet langat tulivat Kerään ja siellä oli juuri täydellinen vihreä, oli minun pakko osta sitä. Ja lankaa oli todella paljon kerällä, joten sitä ei tarvinnut villapaitaan kuin kolme!! Ajattelin tehdä raitoja jo kotona odottaneesta kerästä, joten pohdin riittääkö kaksi tummempaa uutta. Mutta sitten päätin ottaa kolme. Jos jää yli niin varmasti saan tehtyä kämmekkäitä tms. siitä.
:)
Ja on tosi tylsää jos lanka loppuu kesken.

Päätin tehdä vaihteeksi peruspaidan takin sijaan. Mutta halusin napit koristeeksi  toiseen kainaloon menevään raglanin reunaan.
Halusin myös palmikot raglanhihan reunaan. Valmista mallia ei ollut enkä olisi jaksanut tehdäkään ohjeen mukaan, joten tein omasta päästä. :)
Olisi ehkä pitänyt tehdä kuitenkin palmikko myös nappirivin viereen mutta luulin nappirivin asettuvan aikalailla raglanin kohdalle. Mutta se tulikin aika pystyyn. No ihan hyvältä tuo näyttää noinkin.

Ohjeesta näköjään tuli pitkä vaikka paita on ihan yksinkertainen. Mutta palmikot ja raidotus lisäävät rivejä, joten rohkeasti vain kokeilemaan! Raidoituksenkin voi tehdä sellaiseksi kuin haluaa!



Lanka Louhittaren Luola Väinämöinen Eiku (1pieni kerällinen) ja Havu (2kpl) yhteensä 240g
Puikko 4 (helmaresorissa 3)
neuletiheys: 10cm 23-25 silmukkaa, 30 riviä
Neuleen ympärysmitta on 112-110cm, raglan 23cm+kainalo 2cm, hihanympärys 33cm
silmukkamerkkejä (SM)

Paita neulotaan ylhäältä alas aloittaen kaula-aukosta. Ensin tehdään tasona, nappirivin verran. Sitten jatketaan suljettuna neuleena. Palmikot tulevat kohtiin, joissa on merkattu (SM*). Lue ohje ensin ennen kuin aloitat, koska kerron alussa raidoituksista ja palmikoista, ne kulkevat mukana koko ajan. Tulee liian pitkä ohje, jos kirjoitan jokaisen kierroksen erikseen. :)

Luo  110 silmukkaa. Neulo ainaoikeaa tasoneuleena 3 kerrosta.
Jatka tasona sileää neuletta (nurjalla nurjaa, oikealla oikeaa) mutta lisää silmukoita oikealla puolen.
Tee raidat niin että tummaa pääväriä tulee neulottuna 5 kerrosta ja kuudes tulee kun vaihdat väriä, vaaleampaa tulee 2, 3 tai 6 kerrosta.

Lisäykset
Neulo 4 silmukkaa oikein, tee lisäys neulomalla silmukka edestä ja takaa, neulo yksi silmukka (SM), tee lisäys, neulo 10 silmukkaa (hiha),
tee lisäys, neulo 1 silmukka (SM*), tee lisäys,
Neulo 38silmukkaa, tee lisäys, neulo 1 (SM*), tee lisäys,
neulo 10 silmukkaa, tee lisäys, neulo 1 (SM*), tee lisäys
neulo kunnes jäljellä 2 silmukkaa, tee lisäys.
Tee vielä seuraavalla oikealla puolen näin.




Raidat
alkavat kun nappilista on tehty ja suljettuna neuleena on tehty 1-2kerrosta. Tummaa pääväriä tulee neulottuna 5 kerrosta ja kuudes tulee kun vaihdat väriä, vaaleampaa tulee neulottuna 1 (2.värinvaihdossa), 2 (3.värinvaihdossa) tai 5 (6.värinvaihdossa) kerrosta. Luetellut kerrokset sisältävät nämä värinvaihtokerrokset eli luvut ovat ne mitä valmiissa työssä näkyy.
Nappilistan jälkeen tulee
vaaleaa 3, tummaa 4
vaaleaa 6, tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
Tähän tulee hihat ja vartalo-osuus erikseen. Tee värin vaihto jompaan kumpaan kainaloon niin se jää piiloon tai jos haluat esim. selkään pienen yksityiskohdan, tee värinvaihto keskelle takakappaletta.




Palmikot
Silmukkamerkkien kohdalla (ei ensimmäisen) jaa sopivasti neljä silmukkaa merkin molemmin puolin ja tee kierto 2lla silmukalla (nosta 2 silmukkaa työn eteen, neulo 2 ja sitten neulo nostetut). Voit laittaa merkit molemmin puolin palmikkoa. Myöhemmin niitä ei tarvita, kohdan erottaa kyllä.
Aluksi kierrot tehdään neljän kerroksen välein oikealla puolen, muista tehdä lisäykset palmikon molemmin puolin jokaisella oikealla kerroksella.
Kun kiertoja on tehty neljällä silmukalla 2-3 kertaa, otetaan palmikkoon 8 silmukkaa eli kierrot ja lisäykset siirtyvät hiukan. Samoin kierrot tehdään 8 kerroksen välein, mutta lisäyksiä jatketaan koko ajan jokaisella oikealla kerroksella.

Kun työ on noin 10cm korkea, päättele kierroksen alusta 2 silmukkaa ja seuraavalla kerroksella sulje neule ympyräksi. Ompele päätellyt silmukat myöhemmin kiinni takapuolelle.
Jatka suljettuna, tee palmikoita ja lisäyksiä kunnes työ on 20-22cm korkea. Voit lopettaa palmikoiden tekemisen vähän ennen.
Erota hihojen silmukat vartalon silmukoista. Voit tässä valita teetkö hihat ensi vai vartalon. Minä tein hihat.

Hihat

Hihoille pitäisi jäädä 76 silmukkaa molemmin puolin. Luo neljä silmukkaa kummallekin hihalle ja tee suljettuna neuleena. Tee kahdella seuraavalla kerroksella 2 silmukan verran lisäyksiä kainalossa. Jatka päävärillä kunnes hihat ovat sopivan mittaiset (42-52cm + 8cm resori). Tai jos haluat raidoittaa hihatkin niin tee niin. Vartalo-osassa tein raidat niin että pääväriä on aina 6 kerrosta, vaaleampaa 2, 3 tai 6 kerrosta.
Voit tehdä kavennukset 4-5cm välein tai tehdä leveät hihat ilman kavennuksia. Tein resoria 8cm ja 1oikein 2 nurin ajatuksena, että jos sen kääntää niin kuvio on sama kuin helmassa. :)




Vartalo

Kun olet tehnyt hihat, ota vaaleampi lanka ja poimi kainaloista silmukoita niin että saat suljettua vartalo-osuuden. Tai jos teet vartalon ensin, täytyy kainalot varmaan sitten ommella kiinni. Muista tehdä tämä löysästi ettei ala silmukat levetä liikaa ja sitten tulee reikiä.

Tee suljettuna ympyränä sileää neuletta raidoittaen. Tee värin vaihto jompaan kumpaan kainaloon niin se jää piiloon tai jos haluat esim. selkään pienen yksityiskohdan, tee värinvaihto keskelle takakappaletta. Kuljeta kuitenkin langat koko ajan työssä kiinni, raidoitus on niin pientä, että langanpätkät ovat niin lyhyitä ettei haittaa vaikka ne jääkin työn toiselle puolen. Mutta muista varmistaa että vaihtokohdassa et vedä lankaa liian kireälle!
Värinvaihto nurjalta ja
 ja oikealta puolen.


Raidat kainalosta alkaen
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 2 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 6 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 2 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
vaaleaa 3 tummaa 6
Näillä raidoilla ja resorilla paidan pituudeksi tulee noin 40cm kainalosta laskien.
Vaihda puikkoon numero 3 ja tee 4cm resoria. Minä tein 1 nurin 2 oikein. Päättele löysästi.
Ompele napit ja päättele langat, jos et tehnyt sitä jo aiemmin. :)


Kommentit