hupputakki fleecevuorella miehelle

Olen kehunut niin kovasti hupputakki, jonka tein itselleni talvitakiksi, että miehenikin haluaa sellaisen.

Joutui odottamaan pitkään lankoja, koska väri jonka hän halusi, oli loppunut tukusta. Mutta aloitin huhtikuussa, kesällä tein muita juttuja ja nyt sain vihdoin valmiiksi.

Langat  vihreä  Lang Fantomas ehkä puolikas kerällinen (koristeet tein yksinkertaisena mutta kauluksen kaksinkertaisella langalla) ja harmaa Lang Touring pikkasen vajaa 10 kerää.
Puikko 4,5 ja hihoissa 4. Voi tehdä 5:llakin.

Aloitin siis Veeran ohjeen mukaan tuon kaarrokeosan mutta muuten takki muokkautuikin sitten alle tulevan fleecetakin muotojen mukaan. Mikä oli välillä haastavaa. Ja rajoitti tämän työn pelkästään kotona tehtäväksi. :(

Mietin, että jotenkin tämä on erilainen kuin minun takki ja huomasin, että olinkin aloittanut ihan oikein mutta jostain syystä muutaman kierroksen jälkeen olinkin tehnyt lisäykset heti silmukkamerkin viereen vaikka ne olisi pitänyt tehdä kahden silmukan päähän. Mutta eipä tuo kai haittaa.



Hihasta tuli sitten kuitenkin liian lyhyt. No tein vartalo-osuuden valmiiksi ja jatkoin sitten hihoja.
Neuloin nämä hihat tasona, koska en oikein välitä neuloa nurjaa ja huomasin omassa takissa että välillä meni sekaisin kumpaa piti tehdä. Nyt sai tehdä koko ajan ainaoikeaa. Mutta neuloin molemmat hihat samaan aikaan, että tuli yhtä lyhyet molemmista. :)


Taskun paikka olikin ongelmallinen laskea ja sitten että siitä aukosta tulee sopivan kokoinen. Koska sen ajattelin ommella kiinni fleecetakkiin ettei tarvitse aina etsiä aukkoa ja taskun vetoketjua, mietin, että se voi olla hiukan kireämpi eli venytin hiukan aukkoa mitatessa.
Onneksi tasku oli pystysuunnassa eli sain aukon helposti tehtyä niin että otin kolme kerää ja tein kolmena kaistaleena taskun kohdalta. Eli ennen taskua, taskun jälkeen sivut ja takakappale, taskun jälkeinen etupuolen sivu. Jos ymmärsitte. :)
En muistanut ottaa kuvaa tästä kohdasta. :(
Taskuihin tein läpäksi ja pieneksi kivaksi yksityiskohdaksi vihreällä pienet kaistaleet.
Ompelin vetoketjun viereltä neuleen takkiin kiinni. Toiselta puolen ompelin myös mutta jostain syystä se sai neuleen mutkalle, joten revin irti. Jos se käytössä on hankala niin ompelen sitten kiinni.


Helma oli liian lyhyt jokatapauksessa mutta laitoin kosteana venymään, jospa se siitä asettuu. Tämä lanka on sellainen että pehmenee pesun jälkeen paljon.








Kommentit