pöllöpaita

Olen niiiin rakastunut kaikkeen pöllöjuttuihin, että pitihän sitä tehdä itselle pöllövillapaitakin. <3

Ja aivan ihana tulikin.
Lankana minulla oli Malabrigon Arroyo, joka on Perulaista merinovillaa. Ruskea väri on nimeltään Glitter mutta valkoisen nimeä en muista enkä löytänyt enää sitä lappua. Se on varmaan jonkun kerän sisällä. ;)

Koko paita painoi 340g!! Minulla oli kaksi ja puoli kerää ruskeaa ja ehkä puolikas valkoista. Molempia jäi.



Ohjeena käytin Kate Daviesin owl-paidan ohjetta. Se oli tehty paljon paksummalla langalla, joten itse paitaan lisäsin 40 silmukkaa, hihoissa 20 silmukka/hiha.
Ja nyt jälkeenpäin katsoen olisi voinut kainaloiden jälkeen tehdä 10-20 kierrosta ylimääräistä ja vasta sitten aloittaa pöllöt. Mutta nyt tein 10 kierrosta ylimääräistä pöllörivistön jälkeen.
Vaihdoin langan ensimmäisellä pöllökuviointikierroksella, jolloin sain kivasti värit niin, että näyttää kuin pöllöt istuisivat oksalla. :) (Puhdas vahinko!! Mutta onnistunut sellainen)
Muuten tein kaikki lisäyksen ja kavennukset kuten ohjeessa. Piti vain muistaa aina lisätä silmukkamääriin 40. :)
Hihat tein kaksi yhdellä puikoilla ja aloitin 40 silmukalla alhaalta hihansuista. Lisäsin kierroksen alussa ja lopussa 5-10 kierroksen välein niin, että lopulta minulla oli 66 silmukkaa. Kainalon kohdalla hihat yhdistettiin paitaan tai oikeastaan viereen. Kainoloihin jätettiin pari silmukkaa roikkumaan ja lopussa ompelin kiinni.


Ohje oli hauska, koska siinä ei tarvinnut ommella mitään muita saumoja kuin kainaloissa muutamat silmukat yhteen. Tosin ohjeessa ei sanottu muuta kuin, että silmukat jätetään apulangalle ja sitten lopussa oli, että niiden jättämät aukot suljetaan.

Pöllökuviointikin oli helppo. Olisi voinut kyllä tehdä leveämpiä pöllöjä mutta tulipa nyt enemmän söpöjä pieniä. En jaksanut kaikille (28) alkaa ompelemaan nappeja vaan laitoin yhdelle ja sitten vain pujottelin langan läpi muista. Nyt näyttää siltä, että vain yksi on hereillä ja muut nukkuvat. <3




Helma oli kuitenkin pikkaisen liian lyhyt ja kun ostin tuota samaa lankaa lisää niin päätin tehdä resorin uusiksi pidempänä.

Kommentit